Legally Blonde on yksi kaikkien aikojen parhaista musikaaleista

Dramaturginen analyysi Legally Blonde -musikaalista sekä lyhyt oppimäärä kolmen näytöksen suljetusta dramaturgiasta

Näin Legally Blonde -musikaalin musiikkiteatterikoulu Skenen toteuttamana Aleksanterin Teatterissa vuonna 2013. Olin täysin äimistynyt teoksen mukaansatempaavuudesta. Numero toisensa jälkeen tarina runnoi itseään eteenpäin ja pakotti keskittyneesti seuraamaan juonta. Silloin en osannut sanoa, mistä tuo imu syntyi. Nyt osaan. Tämä teksti sisältää dramaturgisen analyysin Legally Blonde -musikaalista ja samalla lyhyen kuvailun dramaturgian perusteista.

Legally Blonde -musikaali on Blondin kosto -elokuvaan perustuva, vuonna 2007 ensi-iltansa saanut teos, jonka on säveltänyt ja sanoittanut Laurence O’Keefe ja Nell Benjamin sekä kirjoittanut Heather Hach. Musikaali on pääpiirteittäin hyvin uskollinen alkuperäisteokselleen, mutta monet hahmot on nimetty musikaaliversiossa uudelleen. Suomeen musikaalin toi Samppalinnan kesäteatteri vuonna 2011. Tämän jälkeen musikaalia on esitetty Suomessa harrastajatuotantoina.

Tämä teksti sisältää merkittäviä juonipaljastuksia niin Legally Blonde -musikaalista kuin sen kantateoksesta Blondin kosto -elokuvasta. Tämän lisäksi pienempiä, mutta jossain määrin spoilaavia mainintoja on musikaaleista Something Rotten, Wicked, Dear Evan Hansen ja West Side Story sekä elokuvasta Red, White and Royal Blue.

Olisi ihanaa kirjoittaa tämä teksti käyttäen vain suomen kieltä, mutta päätin olla muutamaa hyvin selkeää poikkeusta lukuun ottamatta keksimättä itse suomennoksia dramaturgian käsitteille. Suomessakin näistä termeistä yleensä käytetään niiden englanninkielisiä nimityksiä. Tämän lisäksi on hyvä muistaa, että dramaturgian käsitteistä ei ole maailmanlaajuista yhteisymmärrystä. Käytän termejä tässä tekstissä, kuten minua lähellä oleva maailma niitä käyttää.

Tässä tekstissä sana “näytös” viittaa aina dramaturgiseen näytökseen, ei teatteriteoksen puoliskoon. Perinteisessä dramaturgiassa teatteriteoksen väliaika on toisen näytöksen puolivälissä midpoint-käänteen jälkeen.

Musikaali löytyy muuten kokonaisena Music Television -kanavan taltioimana YouTubesta. Voit katsoa sen tästä linkistä.

Dramaturgiasta

Legally Blonde -musikaalin hienous on siinä, että se ei yritä keksiä pyörää uudelleen. Päinvastoin musikaalin tekijät ovat valmistaneet “pyörän” tarkasti ohjeiden mukaan ja lopputulos on oppikirjaesimerkki. Suomessa joskus tuntuu, että etenkin teatterin puolella suljetun dramaturgian ohjeiden noudattamista katsotaan jopa hieman halveksien. Näiden ohjeiden noudattamisessa onnistuminen ei ole kuitenkaan millään tavalla itsestäänselvyys vaan enemminkin hatunnoston arvoinen suoritus. Kokemuksesta voin sanoa, että kompastumisen paikkoja on nimittäin useita.

Pohdin Legally Blonde -musikaalin rakennetta ensisijaisesti Blake Snyderin vuonna 2005 Save the Cat! -kirjassa esittelemän The Blake Snyder Beat Sheet -systeemin kautta. Systeemissä elokuvan dramaturgia on jaettu 15 hetkeen, jotka seuraavat toisiaan. Nämä hetket ovat:

1. Opening Image

2. Theme Stated

3. Set-up

4. Catalyst

5. Debate

6. Break into Two

7. B Story

8. Fun and Games

9. Midpoint

10. Bad Guys Close In

11. All is Lost

12. Dark Night of the Soul

13. Break into Three

14. Finale

15. Final Image

Vaikka Snyderin järjestelmää on välillä rujostikin kritisoitu kaavamaisuudesta ja ehdottomuudesta (hän ilmoittaa tarkat sivunumerot, joilla tiettyjen käänteiden tulisi tapahtua), eivät kirjan neuvot mielestäni poikkea lopulta merkittävästi muista lukemistani käsikirjoitusoppaista. Pohjalta löytyvät samat kolmen näytöksen suljetun dramaturgian ajatukset, jotka perustuvat Aristoteleen jo pari tuhatta vuotta sitten esittelemiin havaintoihin. Save the Cat! tuo dramaturgian tähän päivään ja puhuu rakenteesta hyvin lähestyttävällä ja yleistajuisella tavalla, joskin välillä hieman liioitellun amerikkalaisesti. Oli kirjasta mitä mieltä tahansa, sillä on joka tapauksessa ollut kiistaton vaikutus 2000-luvun elokuvaan.

Tämän lisäksi pohdin rakennetta käsikirjoittamisen yliopisto-opetukseen suuresti vaikuttaneen Frank Danielin ajatusten pohjalta. Tässä käytän lähteenäni Aalto-yliopiston käsikirjoittamisen professori Raija Talvion kirjaa Matkalla Kohti, joka on julkaistu vuonna 2021.

Frank Daniel jakoi kolmen näytöksen dramaturgian kahdeksaan jaksoon (sequence). Ensimmäisessä ja kolmannessa näytöksessä on kaksi jaksoa sekä toisessa näytöksessä neljä. Jaksojen funktio on luoda pienempiä kaaria isomman kokonaisuuden sisällä ja jakso päättyy aina jonkinlaiseen kulminaatioon tai käänteeseen.

Mainitsen myös lyhyesti muita systeemejä, mutta avaan niitä tekstin sisällä.

Elle Woods ja suuret linjat

Frank Daniel opettaa, että henkilöhahmon rakentamisprosessissa on tapana määritellä hahmolle tahto (want) ja tarve (need). Joissain tapauksissa tarve voi olla sama kuin tahto, mutta luultavammin se on jotain ihan muuta, tai jopa tahdon vastakohta. Jotta suljetun dramaturgian tarina voi päättyä tyydyttävästi, täytyy päähenkilön lopussa saavuttaa joko tahtonsa tai tarpeensa. Yleensä tarinan suomien opetusten jälkeen päähenkilö oppii valitsemaan, mitä tarvitsee, mutta tämä ei ole itsestäänselvyys.

Legally Blonde -musikaalin päähenkilö Elle Woods on Delta Nu -sisarkunnan kunniajäsen, joka tarinan alussa haaveilee naimisiin menosta ja odottaa kosintaa poikaystävältään. Hän siis tahtoo naimisiin ja nimen omaan tarinan alun poikaystävän Warnerin kanssa. Tämä tahto on hänen suurin motivaattorinsa pitkälle toiseen näytökseen. Se saa hänet uhraamaan valmistumiskevään juhlat ja hakemaan Warnerin perässä Harvardiin opiskelemaan oikeustieteitä. Ilman tätä tahtoa tarinaa ei tapahtuisi.

Ellen tarve puolestaan sanallistuu muutamalla eri tavalla. Hänellä on tarve oppia, ettei hän määrittele itseään miehensä aseman tai uran kautta. Hänellä on tarve oppia kuuntelemaan itseään ja omaa kunnianhimoaan. Ehkä paras yhteenveto näistä olisi, että hänen, kuten myös tarinan antagonistien, tarve on oppia päästämään irti patriarkaalisista käsityksistä miehuudesta ja naiseudesta. Kuten Raija Talviokin huomauttaa, tarve liittyy yleensä siihen, mitä käsikirjoittaja haluaa teoksellaan sanoa.

Kolme näytöstä

Perinteisessä kolmen näytöksen dramaturgiassa on alku, keskikohta ja loppu, ja toinen näytös on yleensä noin kaksinkertainen kestoltaan ensimmäiseen ja kolmanteen verrattuna. Näytökset voi hahmotella usealla eri tavalla, ja näytösjaon voi kaivaa yleensä päähenkilön toiminnan kautta. Näytös vaihtuu, kun päähenkilön suunta vaihtuu.

Muutamia vuosia sitten Aalto-yliopiston avoimen puolen pitkän elokuvan käsikirjoittamisen kurssilla opetettiin ajattelemaan dramaattisia kysymyksiä. Dramaattiseen kysymykseen on kyllä tai ei vastaus, ja kun kysymys vaihtuu, näytös vaihtuu. Esimerkiksi Something Rotten -musikaalin voisi analysoida näin:

• Ensimmäinen näytös: Löytääkö Nick Bottom tavan pelastaa perheensä ja teatteriseurueensa taloudelliselta turmiolta? Kyllä, he päättävät tehdä musikaalin.

• Toinen näytös: Onnistuuko Nick Bottom tekemään teatteriseurueensa kanssa musikaalin? Kyllä, mutta kaikki menee pieleen ja he joutuvat oikeuteen, koska he käyttivät juutalaista rahoittajaa.

• Kolmas näytös: Tuomitaanko Nick Bottom seurueineen kuolemaan? Ei, heidät karkotetaan Amerikkaan.

Legally Blonde -musikaalin voisi puolestaan analysoida näin:

• Ensimmäinen näytös: Pääseekö Elle naimisiin? Ei, hänet jätetään, mutta hän ei luovuta ja lähtee exänsä perässä Harvardiin.

• Toinen näytös: Tuleeko Ellestä juristi? Kyllä, mutta hänen täytyy vielä todistaa käytännössä pystyvänsä työhön.

• Kolmas näytös: Voiko Elle menestyä juristina olemalla täysin oma itsensä? Kyllä, hän valmistuu luokkansa priimuksena.

Tällä ajattelulla Legally Blonde -musikaalin toinen ja kolmas näytös ovat loogisia kokonaisuuksia, mutta minulla on haasteita löytää ensimmäisen näytöksen kokonaan kattavaa dramaattista kysymystä. Vastaus kysymykseen Pääseekö Elle naimisiin? tulee nimittäin jo puolessa välissä ensimmäistä näytöstä. Kysymys voisi olla Löytääkö Elle suunnan elämälleen valmistumisen jälkeen?, mutta se tuntuu liian yleiseltä. Legally Blonde -tarinassa myös ensimmäinen näytös on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin selkeä.

Blake Snyder puhuu näytöksistä maailmoina. Ensimmäinen näytös edustaa vanhaa maailmaa, toinen uutta maailmaa ja kolmas näytös muodostuu, kun uusi ja vanha maailma sulautuvat yhteen. Tällainen ajattelu on selkeästi nähtävissä Legally Blonde -musikaalissa.

Ensimmäinen näytös tapahtuu Kaliforniassa. Tässä maailmassa haaveillaan elämästä menestyneen miehen rinnalla, upeista mekoista ja naiskaveriporukan luomasta vertaistuesta. Toinen näytös tapahtuu Harvardissa, missä Elle Woods on kuin kala kuivalla maalla. Sopiakseen joukkoon hänen täytyy muuttaa itseään. Kun epätoivon hetkien jälkeen Elle ymmärtää, että voi tuoda vanhan minänsä osaksi uutta minäänsä, hän voimaantuu ja maailmat sulautuvat yhteen aloittaen kolmannen näytöksen. Tätä yhdistymisen hetkeä symboloi jo musikaalimaailmassa legendaariseksi kohtaukseksi muodostunut tummansinisestä asusta kieltäytyminen ja pikavaihto kampaamon komerossa pinkkiin asuun.

Rakenne

Avaus

Tarinan avauksella on paljon tehtävää lyhyessä ajassa. Musikaali alkaa taidokkaasti rakennetulla Omigod You Guys -numerolla, jossa perinteiseen kuusiminuuttiseen säkeistö-kertosäe-rakenteeseen on saatu sisällytettyä tyylilajin esittely, kuvaus “normaalista” maailmasta ennen varsinaisen tarinan alkamista, raapaisu tarinan temaattiseen ulottuvuuteen sekä päähenkilön tarkka esittely. Tätä alun kokonaisuutta Blake Snyder kutsuu nimellä Set-up.

Tarinan normaalius näkyy Delta Nu -järjestön naisten dynamiikassa, tavassa puhua ja lyriikassa. Kaikki ovat superinnoissaan Ellen poikaystävän Warnerin oletetusta kosinnasta ja pitävät tilannetta maailman tärkeimpänä. Delta Nu -järjestön naisten sisäisiä patriarkaattia myötäileviä näkemyksiä kuvaavat hyvin lyriikat:

Daughter of Delta Nu,
Soon to be fiance,
Now that a man chose you,
Your life begins today

Blake Snyder ehdottaa, että käsikirjoituksen sivulla viisi pitäisi esitellä teoksen teema jollain tavalla, yleensä hyvin suoraan (Theme Stated). Avausnumeroon on sisällytetty kohtaus, jossa tapaamme ensimmäistä kertaa Elle Woodsin. Hän on ostoskeskuksessa etsimässä mekkoa illalliselle, jossa oletettu kosinta tulee tapahtumaan. Kun myyjä yrittää myydä hänelle alennusmekkoa täydellä hinnalla, Elle tajuaa heti myyjän huijauksen. Tämä esittelee meille Ellen fiksuna ja tarkkanäköisenä mutta näyttää myös palan teemaa: Ellen blondiudesta ei voi tehdä johtopäätöksiä hänen älykkyydestään.

Alkusysäys

Kun tarinan maailman normaalius on määritelty, se tuhotaan. Tästä hetkestä käytetään yleensä suomeksi nimitystä alkusysäys ja englanniksi nimeä Inciting Incident. Joseph Campbellin luomassa Hero’s Journey -jäsentelytavassa se on nimeltään Call to Adventure ja Blake Snyder käyttää siitä nimitystä Catalyst. Tämä hetki todella käynnistää tarinan. Se hajottaa hyvän alkutilanteen, ja huonoon alkutilanteeseen se tuo mahdollisuuden paremmasta. Joka tapauksessa päähenkilö ei voi olla reagoimatta siihen.

Elle menee treffeille Warnerin kanssa odottaen kosintaa, mutta pitkän puheen jälkeen Warner jättää Ellen sanoen, ettei tämä ole tarpeeksi vakavasti otettava hänen urahaaveilleen. Tämä rikkoo kaiken, mitä Elle on tässä vaiheessa määritelty haluamaan elämältään. Kohtaus on sävelletty numeroksi nimeltä Serious.

Frank Danielin jaksotusmenetelmässä ensimmäinen jakso esittelee maailman ja huipentuu alkusysäykseen. Tässä tapauksessa se kertoo Ellen valmistautumisesta kosintaan ja huipentuu eroon.

Pohdintaa käynnistyksen jälkeen

Kahdeksan jakson järjestelmässä toinen jakso on reagointia alkusysäyksen aiheuttamaan kriisiin. Tämä jakso huipentuu leikkauksella toiseen näytökseen, mikä siirtää tarinan yleensä uudelle areenalle.

Blake Snyder kutsuu tätä vaihetta nimellä Debate. Snyderin mukaan tämä vaihe esittää jonkun kysymyksen tai pohdinnan, mitä pitää ensin tapahtua, jotta itse päätarina voi tapahtua. Romanttisessa komediassa Red, White and Royal Blue pääpari vihaa toisiaan alussa, mutta kun alkusysäyksessä heidät pakotetaan kohtaamaan toisensa pienessä tilassa, mahdollisuus rakkaudesta aukeaa, vaikka pari ei itse sitä vielä tajuakaan. Debate-osio kysyy, tapahtuuko heidän välillään jotain romanttista. Samalla se näyttää matkan ystävyydestä suudelmaan, joka leikkaa elokuvan toiseen näytökseen.

Legally Blonde -musikaalin debate-osio näyttää musikaalin hienoimman puolen. Koko dramaturginen osio on sävelletty kymmenen minuutin mittaiseksi numeroksi nimeltä What You Want. Elle tajuaa eron jälkeen lähes välittömästi, että ratkaisu hänen ongelmaansa on seurata Warneria Harvardiin opiskelemaan oikeustieteitä. Samalla Elle voi näyttää, että hän on tarpeeksi vakavasti otettava ollakseen Warnerin tyttöystävä. Osion kysymykseksi nousee: pääseekö Elle Harvardiin. Numerossa Elle taklaa edessään olevat esteet yksi kerrallaan ensin hankkien rahoituksen vanhemmiltaan, sitten uhraten valmistumiskevään bileet opiskellakseen ja lopulta suostuttelee Harvardin komitean ottamaan hänet sisään valtavalla tanssinumerolla, joka toimii hänen “esseenä”. Osion huipentumana Elle hyväksytään Harvardiin. Ilman tätä osiota koko tarina tuntuisi epäuskottavalta.

Debate-osion huipentumasta käytetään yleisesti nimitystä Plot Point One. Tässä vaiheessa panokset nousevat, toinen näytös alkaa, ja tarina siirtyy usein uudelle näyttämölle. Toisin sanoen päähenkilö jättää vanhan maailman taakseen ja lähtee seikkailulle. Bilbo lähtee Konnusta, Harry Potter matkaa Tylypahkaan tai tässä tapauksessa Elle Woods lähtee Harvardiin. Hero’s Journey -järjestelmässä hetkeä kutsutaan nimellä Crossing the First Threshold, ja Blake Snyder käyttää hetkestä nimitystä Break into Two.

Toisen näytöksen alku

Uudella näyttämöllä tutustutaan uusiin ihmisiin ja uuteen ympäristöön. Legally Blonde -musikaalissa maailmojen erilaisuutta korostetaan myös musiikilla. Vauhdikas tanssinumero leikkaa tyylillisesti hyvin erilaiseen Harvard Variations -kappaleeseen.

Blake Snyderin mukaan toisen näytöksen ensimmäisellä puoliskolla on kaksi funktiota: Fun and Games sekä B Story. Fun and Games -osio näyttää meille Snyderin mukaan “premissin lupauksen” (promise of the premise). Toisin sanoen sen, mitä teoksen traileri yleensä meille lupaa: kauhuelokuvassa kauhua, toimintaelokuvassa paljon toimintaa ja romanttisessa komediassa paljon koomista ja onnellista hempeilyä. Blondin koston tapauksessa näemme blondin pinkkiin pukeutuneen tytön sekoilemassa Harvardin lakipuolen harmauden ja vakavuuden keskellä.

Tapaamme muun muassa tarinan romanssin kohteen Emmettin, erittäin tiukkaa kuria pitävän opettaja Callahanin sekä Warnerin uuden jähmeääkin jähmeämmän tyttöystävän Viviennen, joka ei automaattisesti pidäkään muiden naisten puolia. Fun and Games -hetkiä näemme, kun Elle heitetään ulos Callahanin tunnilta (Blood in the water), kun hän haaveilee Viviennen mottaamisesta kuvitteellisten Delta Nu -ystäviensä kanssa (Positive) sekä kun Vivienne huijaa hänet juhliin playboy-pupuasussa muiden ollessa asiallisesti pukeutuneita.

B-tarina on puolestaan pääjuonesta erillinen osio, jonka suurin funktio on olla ympäristö, jossa päähenkilö voi puhua päätarinan herättämistä tunteista. Usein B-tarina on rakkaustarina. Snyderin mukaan onnistuneessa rakenteessa B-tarina sysää lopulta päätarinan kolmanteen näytökseen yhdistäen juonilinjat toisen näytöksen lopussa. Legally Blonde -musikaalissa B-tarinoita on kaksi. Ensimmäinen kertoo sydänsuruista kärsivän kampaajan, Pauletten pyrkimyksistä päästä lopullisesti eroon vanhasta miehestään ja löytää uusi tilalle. Toinen on rakkaustarina Emmettin kanssa. Näiden lisäksi musikaalissa on pääjuonelle hyvinkin merkityksellinen C-tarina, josta lisää myöhemmin.

Frank Danielin jaksoajattelun kolmannessa jaksossa päähenkilö kohtaa ensimmäiset esteet uudella näyttämöllä ja pyrkii ratkaisemaan niitä itselleen tutuilla tavoilla. Legally Blonde -musikaalissa kolmas jakso on siis Ellen sekoilua uudessa maailmassa väritettynä B-tarinalla. Tässä jaksossa Ellen haasteet ovat ulkoisia ja jakso kulminoituu hetkeen, jolloin Elle kokee julkisen nöyryytyksen playboy-pupuasussa Viviennen juhlissa. Emmett löytää hänet puistonpenkiltä pupuasussa, mistä alkaa kokonaisuuden neljäs jakso.

Kohti keskikohtaa

Musikaalin neljäs jakso tuo esiin Ellen sisäiset esteet lakiopinnoissa menestymiselle, ja se huipentuu tarinan keskikohtaan, hetkeen, joka saattaa meidät väliajalle. Tämä neljäs jakso näyttää mielestäni jälleen sen, miksi Legally Blonde on niin hyvä musikaali. Jakson aloittaa yhdeksän minuuttinen Emmettin kanssa esitetty numero Chip on my shoulder. Numeron aikana Elle opiskelee Pauletten ja Emmettin kanssa uhraten joululomansa ja saa ensimmäiset lakivoittonsa Callahanin tunnilla.

Tämä B-tarinoita ruokkiva numero on samalla myös päätarinalle olennainen, sillä siinä Elle tekee aktiivisia valintoja kehittää itseään ja muuttaa toimintatapojaan. Numerossa Emmett myös avaa Ellen silmät tämän tavalle kuolata päättömästi Warnerin perään samalla kylväen siemenet jakson lopussa tulevaan isoon käänteeseen. Ellessä tapahtuvat muutokset ovat jo tässä vaiheessa täynnä midpoint-henkistä tunnelmaa.

Midpoint

Elphaba päättää kapinoida Velhoa vastaan. Tony tappaa Bernardon. Evan Hansen kuvaa somevideon, joka leviää viraaliksi. Midpoint on yksi mielenkiintoisimpia dramaturgisia hetkiä, jolle erinäisiä lisänimityksiä ovat muun muassa false victory, false defeat, point of no return ja from want to need. Teatterissa hetken merkitystä painottaa heti sen jälkeen alkava väliaika.

Blake Snyder määrittää, että midpointissa panokset kasvavat ja hetki on joko false victory tai false defeat. False sen vuoksi, että käänne tarjoaa ratkaisun päällimmäiseen ongelmaan, mutta ratkaisu ei ole lopullinen. Käsikirjoitusopettajani Arto Koskinen puolestaan sanoi aina, että midpoint paljastaa, mistä elokuvassa on kyse. Se on hetki, joka siirtää päähenkilön suunnan hänen tahdosta hänen tarpeeseensa.

Chip on my shoulder -numeron jälkeen näemme Ellen saavan ensimmäisen lakivoittonsa myös käytännössä, kun hän hakee Pauletten koiran takaisin tämän exältä.

“I’m taking the dog dumbass!”

- Paulette

Tässä hetkessä näemme, miten Ellen alkuperäisen tahdon tilalle alkaa tulle uusia tavoitteita. Näemme, miten hyvältä Ellestä tuntuu, kun hän voi auttaa lakiopintojensa avulla muita.

Lopullinen kuolinisku Warnerin perään haikailulle tapahtuu kuitenkin seuraavassa numerossa. Callahan julkaisee neljän opiskelijan listan, joka kertoo, ketkä on valittu hänen ison firmansa harjoittelijoiksi. Nämä neljä pääsevät työstämään oikean elämän lakijuttua. Warner ja Vivienne valitaan, ja Warner kosii onnellisena Viviennea, joka suostuu. Vielä viimeisen kerran näemme, miten julkinen kosinta ja Warnerin menettäminen aiheuttavat Ellessä kaipuun tuntemuksia. Kun Emmett huomauttaa, että myös Elle on valittu harjoitteluun, Ellen muutos on sinetöity.

Elle kokee false victoryn. Tässä hetkessä hän tuntee, että hänestä voi oikeasti tulla menestynyt juristi. Hänestä oikeasti on tähän, mutta edessä on vielä lukuisia esteitä selätettävänä. Hänen tahto mennä naimisiin Warnerin kanssa väistyy ja tilalle tulee uusi tahto menestyä juristina. Samalla tästä hetkestä eteenpäin hänen tarve murtautua irti patriarkaalisista odotuksista alkaa näyttäytyä välttämättömyytenä, jotta uusi tahto voi toteutua. Tarinan painotus kääntyy tahdosta tarpeeseen.

Tästä tunnelmasta Elle laulaa kappaleen nimeltä So Much Better, joka on ehdottomasti 2000-luvun musikaalien parhaimmistoa. Voimaannuttava kappale saattaa yleisön väliaikasherrylle.

B-tarinoita ja sivujuonia

Väliajan jälkeen Elle yrittää parhaansa olla vakavasti otettava ja käyttää tummansinistä jakkupukua. Käy ilmi, että murhasta syytetty Callahanin firman asiakas Brooke on myös Delta Nu -järjestön alumnijäsen. Elle saa häneltä yksityisesti alibin, jota ei saa kertoa edes Callahanille. Callahan osoittaa tyytymättömyytensä Elleen sekä harjoittelijoita valvovaan Emmettiin. Elle lohduttaa Emmettiä shoppailemalla hänelle puvun, jolloin he lähenevät (Take It Like a Man). Tämän jälkeen Elle käy opettamassa Paulettelle lähettimiehen iskuvinkkejä taivutuksen ja napsun avulla (Bend and Snap). Tämä B-tarinassa käynti antaa vauhtia päätarinalle, kun seuraavassa kohtauksessa murhajutun miespuolinen avaintodistaja ei reagoikaan Ellen taivutukseen ja napsuun, minkä vuoksi Elle alkaa epäillä todistajan seksuaalisuutta (There! Right There!). Käy ilmi, että todistaja on homo, mikä vie hänen tarinaltaan pohjan ja on voitto Brooken puolustukselle.

Frank Danielin jaksojärjestelmän viidennessä jaksossa syntyy usein joku uusi tilanne ja aiempaa suurempi este. Viides jakso voi myös olla käynti jossain toisessa maailmassa tai sivutarinassa. Tässä tapauksessa on kyse tavallaan molemmista. Brooken murhatapaus synnyttää uuden suuremman esteen, mutta tarina ei puske voimalla eteenpäin vaan käyttää aikaa B-tarinoiden parissa. Viides jakso on siis B-tarinoilla höystetty osio Brooken puolustuksen ensimmäisestä onnistumisesta paljastamatta Brooken alibia.

Nopeasti pohjalle ja nopeasti ylös

Blake Snyderin dramaturgisessa ajattelussa mielestäni mielekkäimpiä pointteja on toisen näytöksen jaottelu. Ennen midpointtia on Fun and Games -osio ja midpointin jälkeen puolestaan osio nimeltä Bad Guys Close In. Ihanan simppeliä. Bad Guys Close In sisältää sarjan tapahtumia, joissa sisäiset ja ulkoiset paineet kasvavat ja uhkaavat päähenkilöä. Seuraa alamäki, joka päättyy, kun kaikki on menetetty ja päähenkilö on pohjalla. Tätä hetkeä Snyder kutsuu puolestaan nimellä All is Lost. Snyder myös huomauttaa, että jos midpoint on iso onnistuminen, All is Lost on sen peilikuva.

Yleensä Blake Snyderin mainitsemat “pahikset” lähenevät midpointin jälkeen pikkuhiljaa. Legally Blonde -musikaalissa ne tulevat puun takaa ja hyökkäävät voimalla. Juhliessa oikeudessa onnistumista Elle jää Callahanin kanssa kahden, ja Callahan yllättäen suutelee Elleä. Elle lyö häntä poskelle, ja Callahan antaa Ellelle potkut. Ikkunan takana Warner ja Vivienne näkevät suudelman. Warner tulee ja syyttää Elleä reittä pitkin huipulle kiipeämisestä.

Tämän jälkeen Elle on pohjalla. All is lost. Oliko kaikki vain hänen ulkonäkönsä ansiota? Ehkä hänen paikkansa on kuitenkin vain hymyillä kauniisti miehen käsipuolessa. Hetki on täysi peilikuva midpointin tunnelmasta.

Blake Snyderin jäsentelytavassa pohjalla oloa seuraa reflektio, jota Snyder kutsuu nimellä Dark Night of the Soul. Tällöin päähenkilö käsittelee ne tuntemukset, mitä epäonnistuminen tai pohjalla oleminen hänessä synnyttää. Snyder pitää hetkeä tärkeänä, sillä se näyttää päähenkilön samastuttavana ja inhimillisenä. Tämä reflektio voi myös joissain tapauksissa synnyttää avaimet ratkaisuun sekä päähenkilön uudistumiseen ja kasvuun. Tässä musikaalissa Elle pakkaa tavaransa ja tekee lähtöä samalla kun Emmett tunnustaa hänelle rakkautensa harmillisesti väärällä puolella ovea. Hetki on sävelletty numeroksi Legally Blonde.

Kolmanteen näytökseen musikaalin potkaisee tässä tapauksessa C-tarina, joka liittyy Vivienneen. Elle tulee Pauletten kampaamoon ja kertoo palaavansa Kaliforniaan. Elleen aiemmin hyvin nyrpeästi ja kiusaavasti suhtautunut, sekä Callahanin seksuaalista väkivaltaa todistanut Vivienne onkin paikan päällä ja osoittaa Ellelle täyden tukensa. Vivienne kieltää Elleä luovuttamasta ja ojentaa tälle tämän tummansinisen jakkupuvun (Legally Blonde Remix). Elle voimaantuu, kieltäytyy tummansinisestä ja tekee komerossa pikavaihdon pinkkiin asuun tietäen, että hänen täytyy palata oikeuteen auttamaan Brookea. Tällä kertaa hän vain aikoo tehdä sen uskollisena omalle tyylilleen. Tämä hetki sulauttaa yhteen vanhan ja uuden maailman sekä samalla musikaali leikkaa kolmanteen näytökseen. Tässä hetkessä Elle lopullisesti tietää, että hän pystyy olemaan menestynyt juristi. Tätä hetkeä kutsutaan yleensä nimellä Plot Point Two, mutta Blake Snyder käyttää termiä Break into Three.

Frank Danielin systeemissä toisen näytöksen viimeinen, eli kokonaisuudessa kuudes jakso on voimakas paluu päätarinaan. Päähenkilö kohtaa aina voimakkaampia ja haastavampia esteitä, ja jakso huipentuu toisen näytöksen pääjännitteen ratkeamiseen. Jos toisen näytöksen kysymys on, tuleeko Ellestä juristi, tämän jakson lopussa saamme vastauksen: tulee. Musikaalin kuudes jakso kertoo siis Ellen matkan seksuaalisen väkivallan kokemisesta epätoivoon ja päätökseen olla luovuttamatta.

Kolmas näytös

Kolmanteen näytökseen saavuttua päähenkilö on kasvanut uudeksi ihmiseksi. Hän tietää, mitä hänen täytyy tehdä ja nyt hänen täytyy vain tehdä se. Keskiöön nousee, mitä päähenkilö tarvitsee (need). Ellen kohdalla tämä tarkoittaa voimaantumista patriarkaalisista malleista ulos lopullisesti. Mikä olisi tähän parempi tapa, kuin kaapata kuuluisalta juristiopettaja Callahanilta hänen murhatapauksensa Emmettin avulla?

Frank Danielin jaksoajattelussa seitsemännessä jaksossa määritellään nopeasti uusi jännite toisen näytöksen lopussa purkautuneen tilalle. Tässä tapauksessa Elle joutuu konkreettisesti vetämään puolustusta oikeudessa. Jakso päättyy kulminaatioon, jossa Brooke vapautuu syytteistä. Elle saa todistettua oikeaksi murhaajaksi kuolleen miehen tyttären, jonka alibi liittyi suihkussa käymiseen, vaikka hän oli juuri ottanut permanentin. (Tämä ei kuulemma nykyaikaisilla aineilla ole enää ongelma, mutta ehkä se ei ole niin justiinsa.) Jutun ratkeaminen Ellen “blondispesifillä” tiedolla hiusten käyttäytymisestä on myös merkki ensimmäisen ja toisen näytöksen maailmojen yhdistymisestä.

Tämän jälkeen kahdeksannessa ja viimeisessä jaksossa Elle joutuu vielä kohtaamaan alkuperäisen tahtonsa, kun Viviennen jättämä Warner pyytääkin häntä naimisiin kanssaan. Tässä vaiheessa Elle on kuitenkin uusi ihminen, joka kieltäytyy tarjouksesta (Find My Way). Tämä myös konkretisoi katsojalle Ellessä tapahtuvan muutoksen.

Lopuksi tarina hyppää vielä epilogimaisesti vuosia eteenpäin ja näyttää, miten Elle valmistuu luokkansa priimuksena. Paulette esittelee nopeasti, mihin kukakin on elämässä päätynyt, kunnes saamme vastauksen aivan ensimmäiseen tarinan esittämään kysymykseen. Pääseekö Elle naimisiin? Elle pitää puheen valmistujaisissaan, jonka päätöksenä kosii itse Emmettiä. Emmettin suostuttua tarinan viimeisenä asiana Ellen ystävät laulavat toisinnon musikaalin ensimmäisestä kappaleesta Omigod You Guys.

Blake Snyder ei erottele alkuperäisessä Save the Cat! -kirjassaan kolmannen näytöksen tapahtumia tarkemmin (hän tekee sen kyllä kirjan jatko-osassa). Hän painottaa avattujen asioiden sulkemista, mistä käyttää nimitystä Finale, ja mainitsee toisena osion Final Image. Elokuvassa Final Image on usein toisinto tai vastakohta Opening Imagesta ja konkretisoi katsojalle vielä kerran tarinassa tapahtuneen muutoksen. Tämän musikaalin kohdalla se näkyy toisintona alun kappaleesta. Alussa Elle odottaa kosintaa ja hänet jätetään, lopussa hän itse kosii ja saa myöntävän vastauksen. Kappale ja lyriikka ovat samat, mutta konteksti eri. Musikaali viedään päätökseen nätisti kaikki langat solmittuina.

Pohdintaa

Legally Blonde -musikaalin hienous perustuu saumattomaan yhteistyöhön onnistuneen dramaturgian, komedian ja musiikin välillä. Kappaleet kuten What You Want ja Chip on My Shoulder näyttävät, mitä tämä osa-alueiden yhteistyö on parhaimmillaan. Teoksen musiikki käyttää armotta hyväksi säkeistö-kertosäe-rakenteen imua, ja vie sillä tarinaa lujaa eteenpäin. Kaikki merkittävät draamalliset hetket tapahtuvat kappaleiden sisällä. Hetkiä, joissa hahmo jää laulamaan draamallisesti pysähtyneessä tilanteessa on vain muutamia ja vain paikoissa, joissa joko tilanteen painokkuus vaatii pysähtymistä, tai pysähtymiselle on kokonaisdramaturgiassa tilaa.

Tarinan lopullinen hienous on kuitenkin sen tavassa käsitellä niinkin ikivihreää aihetta kuin sukupuoleen kohdistuvat odotukset patriarkaalisessa maailmassa. Tässä teos on mielestäni yllättävän hienovarainen ja kestänyt aikaa hyvin. Elle Woods on varmasti yksi populaarikulttuurin pureskelluimpia hahmoja, josta löytyy lukuisia analyyseja ja esseitä. En aio tässä pohtia laajemmin teoksen temaattisia sävyjä, mutta voin kertoa, mikä minua tarinassa puhuttelee.

Pidän tavasta, jolla tarina käsittelee patriarkaalisista käsityksistä ulosvoimaantumista kiihkottomasti koko yhteiskuntaa haastaen. Elle Woodsin kulkema matka näyttää, että ajatteluaan voi laajentaa uhraamatta estetiikkaansa tai identiteettiään ja prosessi on positiivinen. Pidän myös siitä, että nämä pointit tehdään antagonisoimatta miehuutta yleisellä tasolla.

Kaikkein eniten nautin kuitenkin siitä, että tämä kaikki tapahtuu syvällä rivien välissä, ja päällimmäisenä voimme nauttia hyvin kirjoitetusta tarinasta, jossa nuori ihminen löytää oman äänensä. Saatan olla tulossa vanhaksi, sillä tämän tyyppinen tarina pääsee nykyään aina yllättämään koskettavuudellaan. Kaiken lisäksi saamme nauttia hyvästä komediasta ja mukaansatempaavasta musiikista. Tarina ikään kuin salaa jättää katsojan ajattelemaan asioita, juuri niin kuin hyvän tarinan kuuluukin tehdä. Suomessa Legally Blonde -musikaali ansaitsisi kunnon ammattiteatterituotannon.

Lopuksi

Tässä maratonmittaan venyneessä uutiskirjeanalyysissa olen keskittynyt Legally Blonde -musikaalin dramaturgiseen kokonaisuuteen. Paljon asioita on jäänyt sanomatta esimerkiksi musiikillisten teemojen kuljettamisesta sekä sävyistä, joita tarinan sivuhahmot tuovat teemaan. Analyysini kanssa saa myös olla erimieltä ja mielelläni kuulen mahdollisia eriäviä mielipiteitä. Dramaturgia ei ole aina yksiselitteistä, eikä sen tarvitsekaan olla. Dramaturgia on pikemminkin kuin lavameikki: tarkkuuden sijaan tärkeämpää on, että oikeaa väriä on suunnilleen oikeassa kohdassa.

Näin lopuksi kunniamaininnan ansaitsee vielä teoksesta löytyvät lukuisat legendaariset korkeat äänet. Tästä esimerkkinä Viviennen Legally Blonde Remix -numerossa laulama huikea lause:

“You’ve got the best freakin’ SHOOOOOEEES!”

Toivottavasti nautit tästä tekstistä ja dramaturgisesta analyysista yhtä paljon, kuin minä nautin sen kirjoittamisesta.

Terveisin

Pyry

P.S. Jos sinulla on tarvetta dramaturgille, tai olet teatterin edustaja, joka on tekemässä Legally Blonde -musikaalia ja kaipaat ohjaajaa, saa soittaa.