Onko koiran kuolema kulunut klisee?
Kauhuelokuvassa koira usein kuolee, mutta onko se tarpeellista?
Viime viikonloppuna oli Uneton48-lyhytelokuvahaaste, jossa tehdään viiden minuutin lyhytelokuva 48 tunnissa. Olemme osallistuneet ystäväporukalla haasteeseen muutaman kerran, vaikka tänä vuonna koko homma jäikin välistä. Teimme viime vuonna genrejä sekoittavan pläjäyksen, jonka voit katsoa alta.
Kun olimme tehneet tämän leffan, törmäsin kuluneen vuoden aikaan useampaan kirjoitukseen, jossa pohdittiin koiran kuoleman merkitystä etenkin rikos- ja kauhutarinoissa. Lähtökohtaisesti ohjeena oli, että älä tapa koiraa. Mutta silti niin moni tekee, aivan kuten mekin vihjasimme Uneton48-elokuvassamme. Miksi?
Redditin keskustelussa aiheesta moni tuntui näkevän itse väkivallalla jonkinlaisen shokkiarvon, jota elokuvantekijän oletettiin tavoittelevan. Tästä voi toki olla kyse joissain B-genre-elokuvien tapauksissa. A-listan elokuvien kanssa en jaksa mitenkään uskoa, että tällainen väkivaltaa väkivallan vuoksi -ajattelu menisi raskaan tuotantoprosessin läpi.
Tässä omat ajatukseni. Koira ei ole päähenkilö, mutta koiran kuolema nostaa tarinan panoksia ja päähenkilöön kohdistuvaa uhkaa. Tarinoissa jännitteen olisi hyvä eskaloitua ja kasvaa jatkuvasti suuremmaksi. Kauhussa koiran kuolema on välivaihe ihmisen kuolemaan, joka lopulta joko tapahtuu tai siltä täpärästi vältytään. Koiran kuolema viestii katsojalle, että uhka on todellinen. Se näyttää, että vanhassa talossa kummitteleva räyhähenki pystyy aiheuttamaan konkreettista kärsimystä, eikä ainoastaan availemaan ovia ja kutittelemaan varpaita. Näin analysoituna voi todeta, että koiran kuolema ei tarinan kannalta ainakaan näissä tapauksissa ole turha. Onko se kulunut ratkaisu, on oma kysymyksensä.
Omassa Uneton48-elokuvassamme koiran synkällä kohtalolla vihjaaminen puolestaan kysyy koko elokuvan olennaisen kysymyksen: jos yksinäisyys aiheuttaa jo fyysistä kipua, mitä olet valmis tekemään, että se loppuu? Kuinka hyvin onnistuimme esittämään tämän ongelman, on myös oma kysymyksensä, mutta ainakin se oli aikomuksemme. Koiran mahdollisen synkän lopun tarkoituksena on sisältää tarpeeksi suuri panos. Loppu ei tuntuisi miltään, jos panoksena olisi vaikkapa televisio tai juuri ostetut kengät. Kuolemalla on merkitys, joka resonoi teeman kanssa, eikä päähenkilön ratkaisun kanssa tarvitse olla samaa mieltä.
Miksi sitten juuri koiran (tai muun kotieläimen) kuolema aiheuttaa meissä niin suuren vastareaktion, että joskus jopa lopetamme sarjan tai elokuvan katsomisen? Jotkut ovat asian kanssa niin herkkiä, että eläimen kohtalon tarkastamiseksi on perustettu oma Does the dog die -verkkosivu. Väkivalta kotieläintä kohtaan nostaa muuten myös erillisenä kriteerinä herkästi elokuvan ikärajaa.
Tässä on kolmen kirjoittajan näkemyksiä aiheesta. Barb Goffman pohtii blogikirjoituksessaan, että reaktio liittyy viattomuuteen. Suurin osa koirista on söpöjä ja kilttejä ihan kaikille, eivätkä ne osaa odottaa pahaa. Koiran tappaminen rikkoo vilpittömän luottamuksen, joka on saatu ansaitsematta. Sulari Gentill puolestaan pohtii reaktion liittyvän oikeusprosessiin. Koira ei voi saada yhtä tyydyttävää oikeusprosessia kuin ihminen. Toisin sanoen koiran kohtalona on usein kuolla ilman, että paha saa palkkansa. Damyanti Biswasi puolestaan pohtii, että reaktio liittyy ongelmien realistisuuteen ja skaalaan. Ihmisten kokema väkivalta tuntuu meistä katsojina epärealistisemmalta, yleisemmältä ja etäisemmältä, kuin kotieläimeen kohdistuva väkivalta. Kun katsomme kuvastoa, jossa ihminen paloitellaan, emme ajattele omaa perheenjäsentämme. Koiran tapauksessa ajattelemme jostain syystä helpommin omaa koiraamme.
Biswasin huomioita hipoen lisäisin tähän vielä yhden näkökulman. Sinä päivänä, kun hankin oman koiran, tulin erittäin tietoiseksi elämän rajallisuudesta. Koiran kuolema on lemmikinomistajan elämässä asia, jonka mahdollisuuden jatkuvasti tiedostaa ja sitä pelkää. Kaikkien todennäköisyyksien mukaan tulen näkemään sen päivän, kun Mooses menehtyy. Kaiken lisäksi olen nähnyt hänen elämänsä alun. Tämä elämän rajallisuuden alusta loppuun näkeminen voi olla kuolemaa vain vähän kohdanneelle kaltaiselleni ihmiselle pysäyttävää. Minullekin nimittäin kaikista pahinta siinä yhdessä Game of Thrones -jaksossa oli nähdä lemmikkisusien kohtalo.
Tästä huolimatta tarinoissa suhtautumiseni kotieläimen kuolemaan ei ole yksiselitteinen. Väkivalta väkivallan vuoksi harvemmin toimii, mutta on olemassa tilanteita, joissa tarinalliset perustelut oikeuttavat eläimen kuoleman. On kuitenkin hyvä varautua siihen, että ratkaisu vieraannuttaa osan katsojista, ja kysyä itseltään vielä kerran, onko ratkaisu kulunut.
Oikein railakasta vappuaattoa kaikille!
Terveisin
Pyry
P.S. Tässä vielä linkki toiseen Uneton48-elokuvaamme, jolla voitimme vuoden 2020 Paras käsikirjoitus -maininnan.