Radikalisaatio taskussasi

Charlie Kirk, internetin syöverit ja yhteisöjen puute

Kaikki alkoi siitä, kun Charlie Kirk ammuttiin. Kun luin uutisen, muistan huokaisseeni väsyneenä. Ei ollut vaikeaa ennustaa, että tapahtuneen jälkeen luvassa oli yhteiskuntaa kahtia repivää väittelyä. Sitten törmäsin tähän Sophie Labellen sarjakuvaan.

En edes suoraan sanottuna tiedä, onko sarjakuvan väitteet totta ja analysoiko se oikein Charlie Kirkin ampujan taustoja. Mutta juuri tämä onkin se ongelma! Sarjakuvan ympärillä käyty internetin syövereitä analysoiva keskustelu sisälsi niin korkealentoista ajattelua, että välillä piti ihan hieraista silmiään.

Törmäsin muun muassa termiin transmaxxing. Ilmiö on moniulotteinen, mutta tarkoittaa käytännössä tätä: miehet vihaavat naisia niin paljon, että ainoa tapa olla suhteessa tai saada läheisyyttä on se, että joku miehistä alkaa naiseksi. Sukupuolidysforia ei ole tarpeellista voidaksesi transmaxxata. Sanomattakin on varmasti selvää, että ilmiö on ongelmallinen ja siinä on syvästi transfobisia sävyjä.

Toinen yleinen analyysi, johon törmäsin on, että perinteinen oikeisto-vasemmisto-ajattelu ei pysty käsittämään internetin radikalisoituneita syövereitä. Charlie Kirkin tapauksen kohdalla moni analysoikin, että on turha yrittää löytää syyllistä jommankumman poliittisen päädyn puheista. Tavoitteena on näiden analyysien mukaan luultavammin ollut puhtaasti hämmentäminen, yhteiskunnan tuhon kiihdyttäminen ja ajattelutoverien naurattaminen.

Olemmekin ajautuneet pisteeseen, jossa internetin syövereissä on niin syviä koloja ja sosiaalisia ympäristöjä, että niihin on muodostunut täysin oma kieli ja kulttuuri. Näiden ympäristöjen viittauksia ja ajatusmalleja on käytännössä mahdotonta ymmärtää ilman, että on itse uitettu samaisessa loputtoman ironian ja meemien maailmassa. Yhteiskuntamme jatkuva ongelma on jo pitkään ollut, että emme yksinkertaisesti pysy internettiin liittyvien ilmiöiden perässä.

Samaan aikaan jopa omien kansanedustajiemme internetin lukutaito on niin olematonta, että he lietsoontuvat selkeiden trollien postauksista X:ssä. Kaiken lisäksi tämä vihareaktio palkitaan huomiolla ja menestyksellä. Reilua peliä ja faktoja on turha vaatia, koska rumemmin pelaava voittaa.

Koko sosiaalisuutemme on muuttunut suuntaan, jossa vieraannumme toisistamme. Aloitin tässä kuussa elämystalouden ylemmän korkeakoulututkinnon ja ensimmäisinä koulupäivinä Kyrö Distilleryn yksi perustajista, Tampereen yliopiston elämystalouden työelämäprofessori Miika Lipiäinen oli puhumassa meille. Hän kertoi tavasta, jolla koemme nykyään asioita välillisesti puhelimiemme kautta. Meille jopa riittää se, että joku influensseri käy festareilla ja me koemme festarin hänen tarinoistaan. Some passivoi meidät istumaan sohvalla ja selaamaan. Samalla ohimennen kulutamme hieman vihasisältöä.

Muistan, kun jo vuosia sitten joku vertasikin sosiaalista mediaa tupakkaan. Ensin sitä pidetään hyvänä ja uutena hienona asiana, jopa terveellisenä. Vuosien jälkeen tulemme katsomaan tätä aikaa ja tajuamaan, miten haitallinen ympäristö on ollut.

Rakastan meemikulttuuria, ja internetkulttuurissa on paljon ilahduttavia puolia. Se on muun muassa mahdollistanut sen, että ahdasmielisissä ympäristöissä asuvat queer-ihmiset saavat tukea. Sosiaalinen mediakin on mielestäni enimmäkseen viihdyttävä ja omalla alallani nykyään jopa välttämättömyys. Ymmärrän myös, että jollekin sosiaalinen media on hyvin tärkeä tapa ilmaista itseään, myös tavoilla, jotka eivät onnistu oikeassa elämässä.

Samalla alan yhä enemmän ajatella, että ihmisten pitäisi pakottaa itsensä takaisin oikeisiin sosiaalisiin tilanteisiin ja tapahtumiin. Miika Lipiäisen sanat avasivat silmäni sille, kuinka helposti itsekin jätän menemättä yhtään minnekään astetta normaalista poikkeavampaan ympäristöön. Omalla kohdallani esimerkiksi ryhmätyöt tuntemattomien kanssa ja ryhmäliikunta ovat kaksi asiaa, jotka demonisoin aina uudelleen ja uudelleen. Joka kerta ryhmäläiset ovatkin ihania ja mukavia, ja ryhmäliikunta voimaannuttavaa.

On pieni onni asua EU:ssa, jossa internetin säätelyyn on ainakin jonkin sortin yritystä, mutta kaikki aloitteet tulevat aivan liian myöhään. Ongelma on jo syntynyt ja tullut esiin, kun sille aletaan tehdä jotain.

Ennen radikalisoitumisen vaatimuksena oli käytännössä, että piti tavata joku ihminen ja tutustua. Nykyään riittää, että makaat sängyssä ja avaat puhelimen. Nyky-yhteiskunnastamme puuttuvatkin laajat yhteisöt, jotka tuovat satunnaisia ihmisiä yhteen. Ennen vanhaan uskonto on hoitanut tätä asiaa.

Mikä voisi olla modernimpi versio tällaiselle laajalle sosiaalisuudelle?

Kaikesta huolimatta, oikein mukavaa syyskuuta!

Terveisin

Pyry

P.S. Kummituskvartetin ensi-iltaan on tasan kuukausi. Osta sinne lippu. Ois kiva.

kuva: Heikki Järvinen