Yleisyys on miehuuden siunaus ja kirous
Miksi on niin turhauttavaa olla mies patriarkaalisessa yhteiskunnassa?
Minua on jo pitkään häirinnyt se, miten kapeasti puramme julkisessa keskustelussa miehuuden kokemusta patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Puhumme kyllä siitä, miten patriarkaalinen yhteiskunta vaatii miehiä olemaan jotain, mitä ei voi saavuttaa. Puhumme myös miesten puutteellisista tunnetaidoista ja siitä, miten miesten puhumattomuus on ongelma. Kaikki nämä ovat kyllä sinänsä oikeita huomioita yhteiskunnastamme. Ne kuitenkin jättävät huomioimatta, miltä miehenä olemassaolo nykymaailmassamme tuntuu. Tässä tekstissä yritän purkaa yhtä miehuuden turhauttavimmista puolista: miltä tuntuu olla yleinen.
On hyvä muistaa, että tällaisen tekstin kirjoittaminen on mahdotonta ilman jonkin asteisia yleistyksiä. Tässä sanotut asiat eivät välttämättä koske juuri sinua tai sinun kumppaniasi ja ystäviäsi. Haluan kuitenkin yrittää tuoda jotain uutta keskusteluun miehuudesta. Olen sivunnut miehuuden ja yleisyyden suhdetta tarinankerronnan näkökulmasta aiemmassa uutiskirjeessäni voimaantumisesta.
Kun sanon, että miehuus (erityisesti valkoinen cis-heteromiehuus) on yleistä tarkoitan, että katsomme yleisiä asioita yhteiskunnassamme sen läpi. Yksi hyvä esimerkki on lääketiede. Olemme vuosikaudet tutkineet sairauksia mieskehon näkökulmasta, minkä ongelmallisuuteen onkin viime aikoina herätty. Samalla olemme seuloneet vuosikymmeniä naisspesifejä syöpiä, ja vasta viime vuosina heränneet mahdollisuuteen, että myös miesspesifejä syöpiä voisi seuloa. Vastaavasti HPV-rokotukset aloitettiin tytöille, ja vasta jälkikäteen tajuttiin, että sama virus aiheuttaa myös ison osan nuorten miesten suusyövistä. Miehuus on yleistä, mutta naiseus on jotain erityistä, jonka erityiset ongelmat pitää ratkaista.
Sama pätee myös sotaan liittyviin narratiiveihin mediassa ja fiktiossa. Yksittäinen nainen on spesiaali ja pelastamisen arvoinen, yksittäinen mies on uhrattavissa, eikä ansaitse mahdollisuutta edes paeta sotaa maasta. Kun luemme Hesarista artikkelia venäläissotilaiden tekemistä seksuaalirikoksista Ukrainassa, ymmärrettävästi se aiheuttaa meissä rajuja tunteita. Samaan aikaan tuhannet miehet rintamalla vain kuolivat. Miehuuden yleisyys vaikeuttaa myös empatian syntymistä.
Miehuuden yleisyys tekee elämästä tasapaksua ja harmaata. Se antaa mahdollisuuksia pärjätä kelvosti, mutta yksilötasolla voi tuntua musertavalta. Kulttuurikentällä ja tieteen rahoituksen parissa näkee jatkuvasti rahoitushakuja tai projektimahdollisuuksia, jotka ovat spesifioitu naisille, queer-ihmisille tai vaikkapa maahanmuuttajille. Omaa ensimmäistä suurta mahdollisuuttaan etsivää perus valkoista heteromiestä tällainen voi alkaa vuosien yrittämisen jälkeen turhauttaa suurestikin. Pääsinhän itsekin tekemään minisarjan kehitystyötä juuri oman homouteni kautta.
Olen useasti miettinyt sitä, miten homous on pakottanut minut analysoimaan elämääni ja sitä, miksi olen juuri sellainen, kuin olen. Kysynkin nyt rehellisesti, haastaako kukaan kasvavaa miestä pohtimaan oman miehuutensa erityisyyttä tai siihen liittyviä haasteita. Kun puhumme monimuotoisuudesta, mahtuuko tuohon samaan keskusteluun miehuuden ongelmat ja muodot, vai onko monimuotoisuudessa kyse vain ja ainoastaan cis-heteromiehuudesta poikkeavien ihmisten asioista? Jos nyt ensimmäinen ajatuksesi on, että miesten asioistahan puhutaan, kun puhumme ihan mistä vaan, tulit juuri todistaneeksi tämän kirjoituksen pointin.
Minusta nimittäin tuntuu, että yhteiskunnassamme cis-heteromiehuus lasketaan neutraaliksi, kun kaikki siitä poikkeava koetaan puolestaan identiteetiksi. Asetelmassa on toki hyvät puolensa miehille, mutta yksilönä sinulla on vaara kadota ihmisten välinpitämättömyyteen. Kun Suomenkin some aina aika ajoin täyttyy väkivaltarikoksen uhriksi joutuneen yksittäisen yhdysvaltalaisen queer-ihmisen nimestä, on vaikeaa kuvitella, että cis-heteromiehen väkivaltainen kuolema maapallon toisella puolella aiheuttaisi vastaavaa reaktiota. Kaiken lisäksi mehän tiedämme, että nuoret cis-heteromiehet kuolevat useimmiten oman käden kautta kaikessa hiljaisuudessa. Osaatko nimetä yhden ainutta tällaista ihmistä maailman toiselta puolelta? Ei huolta, en minäkään osaa. Selvyyden vuoksi on sanottava, että vähemmistöjen kokema rakenteellinen väkivalta on tietenkin äärimmäinen ongelma ja puhuttelee ymmärrettävästi laajalla alueella. Se, että keskusteluun miehuuden yleisyydestä voi vetää esimerkin rakenteellisesta väkivallasta ja viharikoksista kertookin osuvasti, miten monimutkaisesta kokonaisuudesta lopulta on kyse.
Yksilön kokemusta ja vastuuta painottavassa yhteiskunnassamme olisikin hienoa nähdä, että yksilöllisyys siirtyisi vähitellen sisäsyntyisistä asioista kohti jotain universaalisti yleisempää ja aidosti yksilöllisyydestä kumpuavaa. Tasa-arvokehityksen välttämättömyys pitkällä tähtäimellä on paitsi purkaa miehuuden asema ‘normaalina’, myös purkaa erityisyys cis-heteromiehuudesta poikkeavien identiteetistä. Ruma totuus on, että toinen ei voi tapahtua ilman toista.
Lyhyellä tähtäimellä yhteiskuntaamme eteenpäin voisi viedä myös se, että annamme miehuuteen syntyä omat spesiaalit asiansa ilman, että joku yrittää lunastaa niitä voimaantumisen nimissä itselleen. Muistan nimittäin eräänkin Instagramin meemitilin, joka pilkkasi ohi mennen lippispäistä pitkäpartaista burgerimiehuutta vain, koska muuten vaan ajatteli sen olevan typerää. Jos huomaat ajattelevasi vähätellen tällaisista miestyypillisistä estetiikoista, ehkä olisi aika hyväksyä, että se estetiikka ei välttämättä ole sinulle.
Nauttikaa keväästä!
Terveisin
Pyry